Oma koti kullan kallis

Kotimme on turvallisuuden, ilon ja yhteisöllisyyden paikka. Kuinka meedio karkoittaa kotimme levottomat henget?

Oma koti kullan kallis

Muutama viikko sitten sain puhelun naiselta, joka oli huolissaan siitä, että hänen kodissaan kummitteli. Olen monta vuotta työskennellyt meediona ja sen takia useita kertoja tehnyt puhdistusrituaaleja kodeissa, joissa on kummitellut. Kuulosti siltä, että voisin henkisen tien ohjauksen kautta auttaa tätä naista ongelmissaan.

Vierailu

Tämä rouva ja muut perheenjäsenet, jotka talossa asuivat, olivat mielestään kuulleet askelten ääniä ja nähneet liikkuvia varjoja, ilman että siellä oli ollut ketään. He olivat myös tunteneet, että joku vartioi heitä, minkä vuoksi että he alkoivat uskoa talonsa olevan kirottu tai noiduttu. Varsinkin, kun ajoittain tuntui todella epämiellyttävältä olla yksin talossa. Sovimme ajankohdan, jolloin näkijänä menisin vierailulle.  Sisällä talossa kuljin huoneesta toiseen tunteakseni ilmapiirin ja saadakseni otteen siitä, millainen läsnäolo siellä oli voidakseni sen jälkeen tarjota erityisapuani.

Energiat

Istahdin sohvalle, josta näki eteiseen. Ei mennyt montaa minuuttia, kun näin selkeästi miespuolisen energian paljastuvan. Näin hänen kulkevan eteisessä levottomana edes takaisin, itsekseen mumisten. Kerroin olevani meedio ja kysyin häneltä kuka hän oli ja miksi hän oli talossa. ”Tämä on minun taloni”, hän sanoi., ”He vain pyörivät täällä ja siirtävät tavaroita. Olen asunut täällä monta vuotta, enkä halua heidän sotkevan. Olen itse rakentanut täällä paljon ja tiedän miten rikkinäiset asiat korjataan. Rakastan kotiani ja suojaan sitä”. 

Läsnäolo

Tämä henki oli luultavasti hyvin kiintynyt taloon ja tunsi suurta huolta siitä, että siellä asui muita ihmisiä. Etsin henkisen tien ohjauksen kautta muita energioita, jotka ehkä olisivat läsnä, sekä merkkiä mahdollisesta kirouksesta tai noituudesta. Ainoa mitä löysin, oli tämän miespuoleisen hengen läsnäolo. Tämän tiedon myötä kutsuin paikalle talon omistajat. Kerroin miespuoleisesta hengestä ja hänen sanoistaan. Vakuutin heille, että kysessä oli henkienergian läsnäolo, enkä henkisen tien ohjauksen kautta ollut löytänyt merkkejä perheeseen kohdistuvasta mustasta magiasta.

Luopuminen

Omistajatar sanoi, että he olivat ostaneet talon mieheltä, joka oli asunut siinä alusta alkaen ja hän oli ollut ainoa omistaja. Tämä mies oli hyvin taitava ja tehnyt laajalti töitä talossa. Valitettavasti hän sairastui vakavasti ja menehtyi myöhemmin sairaalassa. Kamppaillessaan sairauttaan vastaan hän ei voinut enää asua talossa, koska tarvitsi hoitoa vuorokauden ympäri. Hän päätti myydä talon ja juuri tuolloin nykyiset omistajat olivat ostaneet sen. Nainen kertoi, että edellinen omistaja itki vuolaasti luopuessaan avaimista ja piti uusiin omistajiin ennen menehtymistään usein yhteyttä varmistaakseen, että talosta pidettiin hyvää huolta.

Jatkaminen

Nainen kertoi myös, että heille oli yritetty murtautua useita kertoja, mutta varkaat eivät olleet koskaan onnistuneet pääsemään taloon sisään. Niin, hän todellakin suojelee taloa, minä selitin. Kysyin halusiko pariskunta, että henki jäi taloon ikäänkuin ylimääräiseksi kotivakuutukseksi vai halusivatko he, että hän menisi eteenpäin ja jättäisi talon kokonaan. Talon omistajatar selitti, että talohan oli nyt heidän. He olivat sitä mieltä, että olisi parasta, jos entinen omistaja voisi levätä rauhassa ja jättää talon kokonaan heille. He eivät myöskään pitäneet ajatuksesta jakaa kotinsa kummituksen kanssa.

Puhdistuminen

Silloin minä tiesin mitä tehdä. Pyysin, että saisin istua itsekseni sen aikaa, kun otin yhteyden henkeen katsoakseni hänen lähtevän eteenpäin. Suoritin rituaalin avatakseni portit toiseen ulottuvuuteen, jotta henki näkisi elämän jatkuvan siellä. Hänen entistä kotiaan muistuttava uusi talo esiteltiin hänelle, elämä valoisana ja ystäviä tervehtimässä ja ihastelmassa hänen taloaan. Henki valitsi tämän portaalin läpikulkemisen jatkaakseen elämäänsä iloiten, maallisten energioiden murheiden sijaan. Portti suljettiin hänen takanaan, minkä jälkeen talo oli puhdistettu.

Rauhallisuus

Kerroin tämän pariskunnalle ja sanoin, että noin viikon ajan voi vielä tuntua kuin jotakin olisi jäljellä, mutta sitä ei kannattaisi murehtia. Henkisen energian jäämiä voi usein olla ilmassa, vaikka henki ei ole enää paikalla. Sitä voi verrata huoneen läpi kävelleeseen henkilöön, jolla on vahvaa parfyymiä – vaikka henkilö ei ole enää huoneessa, voi parfyymin tuoksun vielä tuntea, ennen kuin se sitten häviää. Noin kolmen viikon kuluttua otti nainen minuun yhteyttä ja kertoi, että heidän kodissaan oli nyt paljon rauhallisempaa. Ei näkynyt varjoja, ei kuulunut askeleita ja perhekin voi paljon paremmin. Oma koti kullan kallis.

Paina 1, niin yhdistämme ensimmäiselle vapaalle henkilölle. Paina 2 kuunnellaksesi esityksiä. 2,98 €/min + mpm

Marena
Marena
288

Marena on suorapuheinen ja empaattinen tulkitsija, joka näkee asioiden todellisen...

Annikki
Annikki
206

Annikki on selvännäkijä, joka tuo apua ja selkeyttä elämän kysymyksiin. Korttien ja...

Helena
Helena
231

Helena on oman tiensä kulkija ja kokenut tarot-tulkitsija, jonka elämässä henkinen...

EI TÖISSÄMINUN SIVUNI
Tuuli
Tuuli
235

Tuuli on taitava tarot-tulkitsija, joka käyttää kokemustaan auttaakseen sinua...

EI TÖISSÄMINUN SIVUNI
Näytä lisää

Arvokkaat elämän artikkelit

Tarjoamme lukemisen arvoisia artikkeleita eri aihealueilta, jotka auttavat sinua löytämään uusia näkökulmia elämääsi. Artikkelimme on kirjoitettu asiantuntijoiden toimesta. Pidä silmällä säännöllisesti lisättäviä uusia julkaisujamme

Selvännäkijät

Selvännäkijät

Kaukana pohjoisessa, eristyneessä kylässä, jossa aika tuntui pysähtyneen, asuivat kuuluisat...
Ennustukset

Ennustukset

 Ennustukset auttavat sinua löytämään suunnan elämällesi ja kirkastamaan tien kohti parasta, autenttista...
Ennustaja selvännäkijä

Ennustaja selvännäkijä

Ennustaja selvännäkijä omaa kyvyn nähdä tulevia tapahtumia tai havaita asioita, joita ei normaalisti voi aistein...
Hyvä ennustaja

Hyvä ennustaja

Hyvä ennustaja on opettaja, parantaja ja viisas opas, joka voi auttaa meitä navigoimaan elämämme...
Päivän horoskooppi astro

Päivän horoskooppi astro

Päivän horoskooppi astro ennustaminen kertoo tärkeimmät aspektit tällä hetkellä ja se perustuu sinun...
0700-80000
Soita nyt!